riders
etusivu rock yhteistyossa keskustelu kuvat videot blogi webshop
uutiset
Riders Of Cold Kingdom on pieni mutta virkeä pohjoinen heimo, jonka arki ja juhla pyörii moottorikelkkailun ympärillä vuodenajasta riippumatta. Lumen peittämä pohjoinen luonto on meidän leikkikenttämme. Yksi huono puoli lumessa kuitenkin on - se perkele sulaa lämpötilan noustessa, joten syksyn ensimmäistä valkeaa aamua odotellessa on mukava muistella mennyttä talvea, eikö? Yhä useamman ajopäivän aamuna repusta löytyy makkaroiden, Mobilat tuubin ja vaihtoboksereiden lisäksi erilaista kuvauskalustoa. Äärimmäisen hienot fiilikset ja maisemat pyritään tallentamaan ja jakamaan muidenkin moottoripäiden kanssa. Jaettu ilo on moninkertainen...

R.O.C.K. on kokenut "virallisen" syntymänsä vuonna 2006. Ennen syntymää on hommat kuitenkin pantava alulle, ja tässä tapauksessa kypsyttelyaika venähti arviolta pariksi vuodeksi : Idea ryhmän perustamisesta saatiin erään erämaakämpän saunan lauteilla pitkänä ja kylmänä yönä, löylyt tosin olivat infernaaliset. Kahta ei vaihdeta. Tuon saunomissession jälkeen on parin talven ajot saatu lyhyiden elokuvien muodossa julkaistua ja lisää on tulossa, täydeltä laidalta. Ryhmän elokuvaproduktiot ovat saaneet kiitosta omintakeisesta, tunnistettavasta tyylistään ja ennenkaikkea uniikista fiiliksestään - R.O.C.K. toiminnan henki on onnistuttu välittämään katsojille.

Heimo muodostuu kahdeksasta (ainakin mieleltään) nuoresta miehestä, joita yhdistää intohimo moottorikelkkailuun ja pöllyävään lumeen. Muita porukkaa yhdistäviä tekijöitä voi hakea raskaan musiikin, semiaktiivisen yöelämän ja huonojen juttujen kombinaatioista. Ajamisen ja kuvaamisen kehittäminen höystettynä vimmaisilla luovuuspuuskilla puskee joka sälliä eteenpäin. Taakse on turha katsoa - kehitystä tapahtuu rajoja siirtämällä. Me emme tyydy vähään, mutta voimme iloita vähästä.

Rokkityylin kelkkailu jatkuu niin kauan kuin henki heimolaisissa pihisee. Nähdään kairassa.

R.O.C.K. on:

- Fiilistä
- Hauskaa
- Nautintoa
- Heviä
- 2tahtia
- saunaa
- kelkkoja
- pirtelöä
- ystäviä
- yhdessäoloa
- hyväntahtoinen
- 016/99600!
- vielä pitkään....
R.O.C.K. ei ole:

- hampaat irvessä
- vitsi
- kaavoja
- pahanteossa
- jäykkä
- paikallaan
- luvattomilla mailla
- löysä
- halpa
- myytävänä
- luonnolle häiriöksi
blogissa
yhteistyossa
kelkkalehti

simontaival

HMK USA

kkkanto

seo
 
jokke julle julli kane misi hasse kakkis myltzi